Kävimme Ruutin kanssa ottamassa muutaman toiston juoksukontakteja. Nyt lisäsin kaksi pehmeää putken painoa ylös- ja alasmenon alle, keskelle puomia, joten sain n.10cm korkeutta puomihässäkkään. Eli ensin nousevalle ylösmenolle, laskevalle alasmenolle, jota on vielä loivennettu lankulla ja matot ovat vanhoilla paikoillaan lankun ja puomin liitoskohdissa. Odotan innolla projektin päättymistä, koska tästä tämä tulee vain muuttumaan rasittavammaksi, kun korkeutta puomiin pitää saada lisää. Kauhulla odotan vaihetta, missä joutuu pelleilemään useiden putken painojen, pöydän, puomin ylös- ja alasmenojen ja lankun kanssa...saattaa mennä hetki rakentaessa sitä kompleksia. Mutta mitäs sitä ei tekisi nopeiden ja varmojen kontaktien vuoksi...
Ollessani saikulla ehdin tehdä Ruutille koko seuraavaksi 2kk treenisuunnitelman. Meinasin ensin luistaa maanantain suunnitelmasta, koska vuorossa oli takaaleikkauksia. "Ei olla kuivaharjoiteltu" ja muuta selityksiä kävin läpi päässäni, mutta sisuunnuin ja totesin, että mitä väliä jos menee pieleen. Mulla on pahana tapana tehdä kaikki aina varman päälle ja jättää tekemättä, jos olen epävarma onnistumisesta, mutta kannatti tulla pois mukavuusalueelta. Treenisuunnitelman orjallinen noudattaminen on alkanut tuottaa tulosta, jes! :) Ilmeisesti kaikki itsenäisyyden, estehakuisuuden ja estetekniikan rakentaminen on saanut niin vahvan pohjan, ettei pari takaaleikkausta tuntunut Ruutilla missään. :) Tässä 1. toisto, joka meni lörinäksi, kun luulin tarvitsevani kääntämiseen huomiosanaa. Sieltähän se kääntyi pois esteeltä, mutta kun kerrankin luotin Ruun taitoihin takaaleikkaukset onnistui ihan loistavasti. 2. toisto toiseen suuntaan meni myös hienosti.
Ja tämmönen tuli meille postissa, kiitosta vaan whippet-kaverin suuntaan, jolta saatiin lainaan kokeiltavaksi samanlainen nuttu, jotta osasin valita oikean koon! Kepeä Taival-nettikaupasta saatiin näin ihana pusakka talven tuiskuja varten. Villakoirille usein sopii hyvin kaikki vinttikoirille suunnitellut manttelit ja vaatteet, niin kuin tämäkin pusakka.
|
Ruutin tukkamuotia toukokuulta. |
|
"Paikka!" |
|
DG Outdoor Top Shirt-lämpöpaita koossa M1 |
Ps. "Ilmoittautumisenne on vastaanotettu" eli Ruun kisadebyytti on HAUn Purina Openissa 4.6.! :)