Kisat olivat yllättävän suuret! Olisikohan mölleissäkin ollut 20-30 koiraa per luokka. Kierreltyämme Ruutin ja Ilon kanssa hetken lähdimme ilmoittautumaan. Ruutin bestis, Ilo-pumi, teki siis agilitydebyyttinsä näissä kisoissa, koska saimme aivopestyä Ainon kisahurmoksessa ilmoittautumaan myös mölliluokkaan putkiluokan lisäksi! Mentori-Dea oli iloinen. ;)
Putkiralli |
Putkiluokassa oli rataantutustuminen juuri sopivasti, joten lähdin heti tutustumaan pyöritykseen. Ensin oli hankaluuksia muistaa rataa, mutta sain kuin sainkin sen tankattua päähäni. Vaikeampi opetella rataa, jossa kaikki esteet ovat samoja ja sama este suoritetaan moneen kertaan. Ruuti oli aivan intona putkiradasta! Saimme tehtyä puhtaan suorituksen ja Ruuti oli luokan kolmas. Tai toinen. Miten sen nyt laskee jos yhden ja saman koiran tulokset olivat ekana ja tokana ja sitten me.
Mölliradan alkua odottelimme pienen ikuisuuden, koiratkin alkoivat jo hieman väsyä ja nälkä kurnia. Lopulta pääsimme tutustumaan rataan, joka olikin helpompi kuin kentän laidalta oli näyttänyt. Kontakteista A ja puomi olivat radalla. Ruuti oli hieman väsähtäneen oloinen lähtiessämme radalle, mutta pannan saatuaan kaulasta alkoi taas tavallinen koikkelehtiminen. :) Ruu oli taas hienosti tarkka ja kuuliainen, hieman rauhallinen, mutta eiköhän se saa "normaalin" vauhtinsa kisoihinkin, kunhan tottuu kisatilanteeseen. Kontakteja hieman jännitin, varsinkin kun A:lla vedätin hieman, mutta Ruu juoksi ne oikein nätisti. Tuloksena puhdas rata ja neljäs sija. :)
Bestikset Ilo ja Ruuti. |